perjantai 25. helmikuuta 2011

The Gorgeous Blogger.

Sain ihanaiselta Nooralta tunnustuksen! Jippii! Kiitokset siitä, tuli ihan hurjan hyvä mieli. :)



Milloin aloitit blogisi? 
Viime keväänä. Kun lunttasin kalenterista, tarkka päiväys on 9.3.2010. Eli kohta on yksveesynttärit!

Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee? Kirjoittelen itsestäni. Kiinnostukseni kohteista kuten ruuasta (erityisesti herkuista), musiikista, tyyleistä. Mutta pääasiassa siis itsestäni. Osa postauksista on saanut inspiraationsa muista blogeista jos oma mielikuvitus on loppunut kesken.

Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Minä? Ei kai tämmöistä höynää ihan joka blogin takaa löydy. En tietoisesti yritä olla mitenkään erityisen erottuva. Blogini toivottavasti näyttää ja kuulostaa Minulta.

Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Alkuun seurailin muutamaa sarjakuvablogia. Sitten mukaan tarttui pari käsityö/näpertelyblogia. Yhtäkkiä seurailin vähän kaiken oloisia blogeja joista suurin osa liittyi muotiin ja tyyliin ja eräänä aamuna halusin oman. :D

Mitä haluaisit muuttaa blogissasi? Mahdollisesti nimen. Tätä olen tuumaillut jo tovin ja nimikin itseasiassa on hahmottunut. Vaikka kuinka pidänkin lempinimestäni ja vaikka olen henkeen ja vereen Tamperelainen isolla Teellä, tuntuu blogin nimi jotenkin turhan kahlitsevalta.

Ja viisi seuraavaa tunnustuksen saajaa ovat Jenna, Lucy Fur, Olivia, Petty sekä Mari.

2 kommenttia:

  1. Kiitos Kaunis,
    tällainen pieni huomionosoitus piristi kummasti tätä flunssantäyteistä päivää (ja vielä kun kirjoittelenkin blogiini nykyään niin hävyttömän harvoin - vaikka joka päivä lupaan parantaa tapani!)

    Siispä Kiitos :>

    VastaaPoista
  2. Oli kiva toimia piristäjänä! :) Pidän blogistasi iha hurjan paljon.

    VastaaPoista