maanantai 17. tammikuuta 2011

Semispontaanin blogitauon loppu.

Long time, no see... Hienoisten kasaantuneiden teknisten ognelmien vuoksi blogi on ollut himpun verran hiljaa. Ja kun en kestä tekniikan pettämistä niin sitten kiukustuin ja mökötin itsekseni pari ylimääräistä päivää bloggerille, blogilistalle ja kadonneelle kameranpiuhalle ennenkuin sain itsestäni irti sen verran että tulin taas kirjoittelemaan höpö-juttuja.

Vähälihainen tammikuuni voi kohtuullisen hyvin. Tosin, päädyin muuttamaan sääntöjäni niin, että en osta kotiin lihaa, mutta kerta loisin muidenkin ihmisten jääkaapeilla niin siellä syön mitä on tarjolla. Eli myös lihaa. Olisi väärin laittaa läheiset "kärsimään" kummallisista päähänpistoistani. ;)


Ja tässä lähes jokapäivään mahdutettava herkku! Miten olen selvinnyt tähän asti ilman blenderiä ja "vitamiinioksennuksia"? Vitamiinioksennus on tietysti lempinimi uusimmalle koukutukselleni, eli hedelmä/marjamuhjulle. :D Kuulostaa todella houkuttelevalta, eikös? Suosikkicomboksi on muodostunut ananas-päärynä-banaani. Aivan vastustamatonta!



Rupesin tuossa miettimään, että olen aloittanut vuoden juurikin niin mille yleensä naureskelen. Elämäntapamuutos on yksi hirvittävimmistä sanoista ikinä. Noh, niin siinä vaan on käynyt. Vähemmän lihaa, enemmän kasviksia ja hedelmiä. Ja tietysti aloin taas käydä tanssimassa! Eli lisää liikuntaa. Siis kaikki kliseet on nyt ruksattu kaavakkeesta... :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti