Seuraavassa tekstissä tiedossa avautumista ja aivopieruja liittyen tulevaisuuteen ja siivoamiseen. Jos kyseiset aiheet eivät kiinnosta, kannattaa skipata ja palailla huomenna langoille kun tiedossa on taas tuttua ja taattua huttua. :)
Lähestyvä syntymäpäivä on saanut kummallisia ajatuksia päähäni. Ajatuksia aikuisuudesta, tai oikeastaan siitä että en taida ollakaan enää ihan pentu. Pitäisikö ottaa enemmän vastuuta omasta elämästään? Pitaisikö syödä jo herneetkin? Joskus kyllä syön muutaman kun en jaksa nyppiä niitä lautasen reunalle... Pitäisikö tiskata useammin kuin puolen vuoden välein? Pitäisikö ostaa imuriin uusi pölypussi? En edes tiedä millaisen pölypussin tarvitsen... Asuntolaina ei teekään ihmisestä aikuista vaikka joskus niin kuvittelin.
Lähestyvä syntymäpäivä on saanut kummallisia ajatuksia päähäni. Ajatuksia aikuisuudesta, tai oikeastaan siitä että en taida ollakaan enää ihan pentu. Pitäisikö ottaa enemmän vastuuta omasta elämästään? Pitaisikö syödä jo herneetkin? Joskus kyllä syön muutaman kun en jaksa nyppiä niitä lautasen reunalle... Pitäisikö tiskata useammin kuin puolen vuoden välein? Pitäisikö ostaa imuriin uusi pölypussi? En edes tiedä millaisen pölypussin tarvitsen... Asuntolaina ei teekään ihmisestä aikuista vaikka joskus niin kuvittelin.
Tulevana perjantaina täytän 25 vuotta. 25 vuotta! Se on 1/4 vuosisata! Ja tästä päästään aiheeseen jota olen tuumannut paljon. Terveellisyys. Olen periaatteessa elänyt koko kesän mehulla, limulla ja järkyttävällä määrällä noutoruokaa. Ja se rupeaa tuntumaan. Jatkuva väsymys, fiilisten muuttuminen, ihon ärtyminen, kaikki ainakin osittain oireita siitä että en ole pitänyt itsestäni huolta niinkuin olisi pitänyt. Niinkuin olisin ansainnut!
Näiden kaikkien sekavien fiilisten keskellä hetken aikaa räpisteltyäni päätin tehdä asialle jotakin. Tietämättäni aloitin prosessin jo keväällä kun päätin lopettaa insinööriopintoni. Lähestulkoon kaikki pitivät tekoani täysin päättömänä, olinhan opiskellut jo 3½ vuotta ensin konetekniikkaa ja sitten sähkötekniikkaa. Tajusin opiskelevani muiden odotusten mukaan, en omien mielenkiinnon kohteideni. Ja olisihan se ollut hienoa kertoa olevansa insinööri... Pyh! Nyt puhaltavat uudet tuulet, pitäisi vain nostaa ne kuuluisat purjeet ja säätää suuntaa.
Urakuvioiden (voiko noin edes sanoa kun kaikki on vielä auki, kun on olemassa vain aavistus ja haave tulevasta) muuttamisen lisäksi aijon alkaa pitää parempaa huolta itsestäni. Otan sitä kuuluisaa aikaa itselleni. Teen asioita joista nautin ja toivottavasti pääsen opiskelemaan ja tekemään työtä joka oikeasti kiinnostaa. Jatkan ehdottomasti uutta rakasta tanssi-harrastusta. Tämän lisäksi laitan syömiseni kuntoon, samoten kuin kotini. Ei enää takeoutia vaan kunnollista itse tehtyä ruokaa sillä olen oikeasti aika hyvä kokki. Ei enää karkkeja ja keksejä korvaamaan kunnon ruokaa vaan namipäivä kerran viikossa! Tai ehkä korkeintaan kaksi kertaa. Lisäksi olen kuuluisa sotkuisuudestani. Oikeasti. :D Alan huolehtia myös kauniista kodistani sen ansaitsemalla tavalla. Heivaan ylimääräisen rojun menemään ja pidän vain sen mitä tarvitsen ja mistä oikeasti pidän. Niii!
Olenkohan vaihteeksi liian väsynyt kun tuumailen tämmöisiä? Tiskaaminen taisi pehmentää pääni pahemman kerran. Oli miten oli, tässä on kunnianhimoinen suunnitelmani loppuelämää ajatellen. Ei huono suunnitelma ollenkaan! :)
Näiden kaikkien sekavien fiilisten keskellä hetken aikaa räpisteltyäni päätin tehdä asialle jotakin. Tietämättäni aloitin prosessin jo keväällä kun päätin lopettaa insinööriopintoni. Lähestulkoon kaikki pitivät tekoani täysin päättömänä, olinhan opiskellut jo 3½ vuotta ensin konetekniikkaa ja sitten sähkötekniikkaa. Tajusin opiskelevani muiden odotusten mukaan, en omien mielenkiinnon kohteideni. Ja olisihan se ollut hienoa kertoa olevansa insinööri... Pyh! Nyt puhaltavat uudet tuulet, pitäisi vain nostaa ne kuuluisat purjeet ja säätää suuntaa.
Urakuvioiden (voiko noin edes sanoa kun kaikki on vielä auki, kun on olemassa vain aavistus ja haave tulevasta) muuttamisen lisäksi aijon alkaa pitää parempaa huolta itsestäni. Otan sitä kuuluisaa aikaa itselleni. Teen asioita joista nautin ja toivottavasti pääsen opiskelemaan ja tekemään työtä joka oikeasti kiinnostaa. Jatkan ehdottomasti uutta rakasta tanssi-harrastusta. Tämän lisäksi laitan syömiseni kuntoon, samoten kuin kotini. Ei enää takeoutia vaan kunnollista itse tehtyä ruokaa sillä olen oikeasti aika hyvä kokki. Ei enää karkkeja ja keksejä korvaamaan kunnon ruokaa vaan namipäivä kerran viikossa! Tai ehkä korkeintaan kaksi kertaa. Lisäksi olen kuuluisa sotkuisuudestani. Oikeasti. :D Alan huolehtia myös kauniista kodistani sen ansaitsemalla tavalla. Heivaan ylimääräisen rojun menemään ja pidän vain sen mitä tarvitsen ja mistä oikeasti pidän. Niii!
Olenkohan vaihteeksi liian väsynyt kun tuumailen tämmöisiä? Tiskaaminen taisi pehmentää pääni pahemman kerran. Oli miten oli, tässä on kunnianhimoinen suunnitelmani loppuelämää ajatellen. Ei huono suunnitelma ollenkaan! :)
Tiedän tunteen vähän liiankin hyvin. Täytän 25 ensi heinäkuussa ja jo nyt koen jonkin laista kriisiä tästä asiasta. Kun pitäisi jo pikkuhiljaa alkaa kasvaa aikuiseksi mutta kun ei tunnu siltä yhtään.. Kauheeta miten nopeesti aika menee.
VastaaPoistaOlet asian ytimessä! Ei tunnu aikuiselta, ei sitten pätkääkään. Ennemminkin fiilis on sama kuin 17 vuotiaana, tai 21 vuotiaana, tai... Aika kulkee eteenpäin mutta taidan itse jumittaa paikallani.
VastaaPoistaKuulostaa tosi hyvältä!
VastaaPoistaJa 25v.- ei se ole paljon :)
Hyvältä kuulostaa suunnitelmat, itsellänikin joitain samansuuntaisia ajatuksia. Ja hihii, vähän hihityttää ikäkriisisi (en siis halua vähätellä tuntemuksiasi), kun ite oon 32 ja asuntolaina ja naimisissa, mut edelleen kakara ja tulevaisuus ihan levällään...ja edelleen tuntuu samalta kun vaikka 10 vuotta sitten, että ei sitä oikeesti niin kamalasti muutu vaikka ikää kertyykin. :D
VastaaPoistaChatrin, suunnitelma tosiaan näyttää hyvältä kirjotettuna, toteutus on sitten asia erikseen... Ja 25 ei tosiaan ole paljon, mutta silti välillä tuntuu että aivan valtavasti. :D
VastaaPoistaRiehu, luulin etten ole taipuvainen ikäkriiseilyyn, mutta niin se vain yllätti puskista. Nyt tuntuu jo taas ihan normaalilta (eli pentu-fiilis on bäk) ja päätin, että en kasva aikuiseksi suunnilleen ikinä. Olisihan sen pitänyt jo tapahtua (jos meinaa tapahtua) kaksi vuotta sitten kun otin sen pahamaineisen asuntolainan. :D