maanantai 18. lokakuuta 2010

Hengissä sittenkin.

Hengissä ollaan! Vietin hieman synttäreitä laivalla aikavälillä lauantai - sunnuntai ja toipuminen jatkuu. Mutta kyllä vain oli huippu reissu! Ei vain kestä kunto enää näin vanhalla riekkua aamuun asti...

Hieman kuitenkin palataan ajassa taaksepäin, nimittäin perjantaihin. Silloin kävin syömässä kummieni kanssa Grillissä ja voi pojat kyllä oli hyvää ruokaa. Oli mukavaa turista hömppää ja kuulla mitä serkuille maailmalla kuuluu. On jo kova ikävä reissulaisia. Syömästä suuntasin pienen ja pikaisen shoppauksen kautta Minibaariin synttäridrinkille jonka ääressä tehtiin suunnitelma viikonlopun varalle. Suunnitelma oli hieno, toteutus taas hieman heitti suuntaan jos toiseenkin.

Päälleni nappasin nahkapalafarkut joihin olen ihan in love ja harmaan rusettikoristeisen paidan. Hiuksiin vähän höyheniä ja rillit (joita ei tietenkään ole kuvassa) päähän. Tällä setillä hilluin myös laivalla (höyhenet oli korvattu pipolla) ja hienosti toimi niin edustuksessa kuin toipumisessakin. Monikäyttöiset asut kunniaan! :D

5 kommenttia:

  1. Laivailu on ihan hyvä syy skipata kaakaohetki ;) Jos sulla on aikaa niin tuu torstaina mun ja Nooran kans Sokokselle salaateille noin klo 12-12.30 maissa. Olis kiva nähdä suakin :)

    VastaaPoista
  2. Kaakaohetkellä olin määrittämättömässä paikassa välillä Turku - Tampere. Toivottavasti teillä oli mukavaa! :) Joudun skippaamaan salaatinkin kun oon töissä... Kyllä mä vielä johonki tuun! :D

    VastaaPoista
  3. Ei me oltu kaakaoimassa kun ei ollut muita lähtijöitä :D Tarvii kyllä järkätä sellanen juttu johon pääsis muitaki :)

    VastaaPoista
  4. Myöhästyneet onnittelut reissulaisilta Intiasta! Jouluna sitten viimeistään nähhään taas :D

    Tee: MikaNiina

    VastaaPoista
  5. Kiitos reissulaiset Intiasta! Odottelen jo Joulua! :D

    VastaaPoista