tiistai 9. maaliskuuta 2010

DIY Kulutetut farkut

Hah! Muutin mieleni, en teekkään postausta itsestäni, kerta sehän selviää tässä kirjottelun mukana kuitenkin. Sen sijaan esittelen ikuisuusprojektifarkkuni. Pahoittelen kuvien laattua, mutta kyllä noista selvän saa. :)

1. Tarvitaan farkut joita lähdetään tuunaamaan. Omani ovat entiset (ja myös nykyiset) remonttifarkut ja siitä johtuvat eri-tyylikkäät maalitahdat. Omasta mielestäni ihan mageet, erityisesti kun bongasin kaupassa maaliroiske-farkut ja hintalapussa seiso
i 170 e hintana.



2. Seuraavaksi valitaan millä lähteä tekemään kulutettua pintaa housuun. Itselläni löytyi keittiöstä käyttämättä jäänyt pieni raastinrauta joka osoittautui mitä parhaaksi tähän hommaan. Toinen ihan passeli on hiekkapaperi. Ja sit vaan raastamaan tai hiomaan halutuista kohdista sen verran ku ite tykkää.



Itse raaputtelin reippaasti lähinnä polvista, mutta jokainen tietysti tekee mielensä mukaan. Ja jos teette niinkuin allekirjoittanut, eli raaputatte farkut jalassa, niin olkaa varovaisia ettette raasta/ hio nahkaanne rikki.

3. VALMIS!
Nauttikaa uusista farkuistanne. :)

Tää blogin alottaminen ei muuten ollu yhtään niin helppoo ku olin kuvitellut. Lähinnä hämmennystä tuottaa bloggerin käyttö, mutta reenillä pääsen mukaan jengiin. Toivottavasti. Ulkoasua hion tässä lähipäivien aikana moneen kertaan ja haen itseni näköstä tyyliä. Saas nähdä miten mimmin käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti