sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Loistava lavvantai

Olipas eilen huippu päivä! Oli vähän shoppailua, nuudelien syöntiä, tälläytymistä, Photoshopin opettelua, synttärien juhlimista ja paljon hyvää seuraa ja tyttöjen juttuja. Jospa starttaan sillä tälläytymis-osuudella ja märisen hetken hiuksistani. Kasvatan hiuksiani pitkiks oltuani viisi vuotta enemmän ja vielä enemmän lyhyellä karvalla. Hiukset kasvaa aivan liian hitaasti!

Nyt kun hiuksissa on jo ihan vähän mittaa, päätin kokeilla vääntää kiharat. Harmi vaan että unohdin ottaa kuvan valmiista tuotoksesta joka oli yllättävän hyvä edellisiin kokeiluihin verrattuna. Mutta tässä kuva rullatusta päästä. Huomatkaa ilmiömäinen multi-tasking, puhun puhelimessa ja kuvaan samaan aikaan. Pahoittelen muuten sitä, että en tajunnu että hilluin bikini-yläosassa vielä tossa vaiheessa aamua. Koitin kuitenkin ottaa teidän rakkaat lukijani huomioon, ja blurrasin kuvaa sen verran että ette toivottavasti saa traumoja. Alahiuksiin laitoin siis pehmorullat ja päällimmäisiin kartioita.


Huivilla ja parilla pinnillä tucca pehkoks, päälle jokuvaantoppi ja Jim&Jill-paita joka on palvellu uskollisesti jo vuosia. Jalassa taas Seppälän farkut jotka vaan on iha älyttömän hyvät. Jäätävän ilmeen ansiosta kuva vaati lievää käsittelyä... Näissä kuteissa (+tietysti takki, saapikkaat ja huivi) kierteleen ja katteleen kaupungin tarjontaa ja syömään nuudeleita Tammelan nuudeli-mestaan. Oli muuten oikeesti hyvät safkat, ja kasvissyöjä-ystäväni oli myös enemmänkin kuin tyytyväinen tarjontaan. Annokset oli tosi isot, joten seuraavalla kerralla täytyy muistaa tilata S-koon annos. Itse en ole mikään nuudeli-fani, mutta tuolla tulee aivan varmasti käytyä tulevaisuudessa uudestaan ja uudestaan.


Kaupunkikierroksen saldona tarttui mukaan Koskikeskuksen Seppälän muuttomyynnistä lyhyt salmiakkihuppari. Tykkään kaiken maailman bleroista ja muistakin lyhyistä vaatekappaleista jotka voi virittää topin päälle. Muy bueno löytö! Ostin myös parit rannekorut kesäks, kaks punaista ja yks meripihkan värinen. Täytyy kai opetella käyttään rannekoruja... :D


Ja vielä eilisen bileillan kuteet, jotka lavastin uudestaan niskaani kuvaa varten. Olihan mulla kamera illalla mukana mutta ei sillä yhtään kuvaa otettu. Tyypillistä. Toppi on aikojen alusta, vähän korsettimainen enkä luovu siitä ikinä. Hameen bongasin H&M nettikaupan alesta ja ostin sekä mustan että sinisen. Hamonen kaipais ehdottomasti kaverikseen alushameen kohottamaan ilmettä. Olenkin ajatellut tilata alushameen Vivien of Hollowaylta tai sitten ommella itse Seinäruususen ohjeen mukaan.


Ihastuttavan kamuseni näytti mulle muutamia photoshop-kikkoja eilen, ja tänään oon sit käyttäny blurria kaikkeen! Kyseinen tytskä oli ensimmäinen tuttu joka tunnusti löytäneensä blogini. En ole kertonut tästä kellekkään, pistänyt vaan linkin Feisbuukkiin. :D Reenailen siis photarin käyttöö, ja täällä tulee näkyyn järkkyjä kokeilujani kuvien käsittelyyn liittyen. Vinkkejä otetaan mielellään vastaan, oon onneton kuvankäsittelijä ainaski toistaiseks.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti