maanantai 14. kesäkuuta 2010

Eilinen Helsingissä

Eilisen Helsingin reissun shoppaus-osuus jäi aika laimeaksi, mutta päivä oli sitäkin mukavampi. :) Harrastin kerrospukeutumista, sillä en tiennyt yhtään millainen keli tulisi päivällä olemaan. Päällä parus valkoinen teeppari, sen päällä trikoo paita ja takki (jota ei kauheasti tarvittu), kaulassa huivi (josta en luopunut missään vaiheessa) ja tietty farkut. Kuvat otin vasta kun pääsin reisusta kotia ja siinä itseasiassa näkyvät myös kaikki ostokseni. :D

Hiuksiin viritin pitsisen kukkapannan johon olen ihastunut koko sydämestäni. Se vaan on niin kesäinen! Aamulla tupeerasin ja kehitin hiukseni pörröiselle nutturan tapaiselle, mutta Forumissa sainkin kiharat. Siellä oli jonkun suoristus/kiharrusvehkeen esittelyä ja päädyin koekaniiniksi. Ihan kivat tuli, mutta tykkäsin omasta viritelmästäni enemmän.

Ja sitten niihin ostoksiin. En ole erityisen ihastunut vallalla olevaan muotiin joustavista vöistä, mutta onhan ne toisaalta ihan käteviä. Lindexiltä tarttui matkaan valkoinen yksilö hopeaisen värisellä kiinnityksellä. Nyt voin käyttää muhkeaa valkoista kesämekkoani ilman olkaimia, jeeeee!

Lindexiltä mukaan tarttui myös parit rannekorut. Voi olla, että nämä olisi löytyneet myös Tampereelta, mutta ei takerruta pikkuseikkoihin... Olin vähän tuumaillut etukäteen että valkoinen leveä koru olisi kiva, ja niin sai hopeaisin renkain ja niitein koristeltu ranneke uuden kodin. Tuo puuterisen roosan sävyinen oli aivan täysin heräteostos, mutta se vain jotenkin kutsui keveydellään... Hyvä selitys? Tykkään siitä ihan pöljänä! :D

Ja koska reissussa ei tullut kulutettua ilmeisestikään riittävästi, niin poikkesin Tampereelle päästyäni apteekissa ja ostin käsivoiteen. :D ACO:n voide on ihanan paksua ja täyteläistä, ja kaiken hyvän lisäksi se tuoksuu hyvälle. Toivottavasti se auttaa töissä kuivuviin käsiini. Kynnet lakkasin junassa raviradalta ostamallani vaalealla lakalla, ja ihme kyllä en sotkenut. Näyttää aika kivalta rusketuksen kanssa, vai mitä?

Meinasin ihan unohtaa! Forumissa oli Bella Pierre Natural Makeupin piste johon tutustuin myös lähemmin. Siinä Ramonaksi itsensä esitellyt tyttö esitteli kyseisen firman mineraalimeikkejä ja teki näytemeikin kasvoilleni. Nyt harmittaa etten ostanut "meikkivoidetta" jota minulle suositeltiin. Sillä sai niin nopeasti ja helposti täydellisemmän ihon kuin itselleni on millään muulla tuotteella saatu aikaiseksi. Sen lisäksi tuotteissa ei ole mitään ylimääräisiä mömmöjä ja iho oli uskomattoman pehmoinen.

Sattuisiko kenelläkään olemaan kokemusta Bella Pierren tuotteista? Kiinnostuin isosti!

3 kommenttia:

  1. Hei,
    mulle kaupiteltiin noin vuosi sitten meikkimessuilla bellapierren kosmetiikkasatsi, joka piti sisällään mineraalimeikkivoiteen, pari luomiväriä, poskipunan ja pari sivellintä. Olin aivan varma kotimatkalla, että tuotteet vielä tuottaisivat pettymyksen, mutta yllätyksekseni olen parhaillaan googlettelemassa tuotteiden jälleenmyyjää..
    Mineraalimeikkivoide/puuteri on nyt lopussa ja olen todella ihastunut tuotteeseen. Luomivärejä ja muita on vielä runsaasti jäljellä, mutta niitäkin voin lämpimästi suositella :) ne ovat todella "riittoisia" ja niissä on voimakas pigmentti.
    Ostin vastaavan Body Shopin mineraalipuuterin (vai mikä se nyt on), mutta se ei ollenkaan vedä vertoja bella pierren vastaavaan, ainakaan oman kokemukseni mukaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos tuhannesti että kerroit kokemuksestasi! :) Ihostani tuli tosiaan aivan täydellinen semmoisella irtopuuterin oloisella meikkivoiteella, ja pehmeämpi kuin ikinä olisi voinut kuvitella. Ajattelin nakittaa ystävän poikkeamaan Forumissa (tai Kampissa, kummassa esittely ikinä olikaan) ja noutamaan minulle sen putelin kun en itse Helsinkiin moista pääse hakemaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei. Satuin eksymään blogiisi etsiessäni BellaPierren ständikuvia. Satun tietämään pitkäaikaisena käyttäjänä, että Albertinkadulla sijaitsevaan(Saran Salonki) hoitolaan tulee kyseiset tuotteet myyntiin. Vähän viiveellä, mutta jos kiinnostaa niin sinne siis:) Meikkauksia myös saatavilla BellaPierren meikeillä:)

      Poista