keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Totuttelua vaativa tucca

Tänään oli ohjelmassa kampaajakäynti. Minusta on aivan ihanaa käydä laitattamassa hiukset uuteen uskoon ammattilaisen käsissä. Tai ainakin melkein ammattilaisen. Olen vakiinnuttanut kampaajakäyntini Glo:lle, eli entiselle Forma-koululle. Osoite on Satakunnankatu 18 / Media 54. Siis Siperiassa. Tamperelaiset ainakin tietää paikan.

Valitsen aina uuden tyypin oppilaista kun edellinen vakkarikampaajaoppilaani valmistuu. Nykyisellä oppilaalla, Rakella, olen käynyt kolmesti enkä ole kertaakaan joutunut pettymään.

Tälläkin kertaa Rake onnistui taikomaan hiuksistani juuri sellaiset kuin hänelle kuvailin. :) Tämä vain vaatii paljon Paljon PALJON totuttelua. Lähtötilanne kun oli todella vaalea ja lopputulos aika tumma. Ja siis, minun ei pitänyt värjäyttää hiuksia tummaks, vaan ihan vähän vaan ottaa syvyyttä väriin. Siinä tuolissa istuessani sain kuitenkin mahtavan idean punertavasta tummemmasta tukasta. :D

Ja tuossa lopputulos. Kuva hieman vääristää väriä punaisemmaksi kuin mitä todellisuus on, vaikka onhan siinä aika paljon punaista oikeastikin. Sen lisäksi että karva on vielä vähän kostea suihkun jäljiltä. Tekevätkö muut viimehetken muutoksia hiussuunnitelmii, vai pysytteleekö väki alkuperäisessä ajatuksessa?

2 kommenttia:

  1. En ikinä halusia käydä tuollaisessa paikassa missä kampaaja vaihtuu vähän väliä. Mä en tiedä mitään sen hirveämpää kuin uuden kampaajan etsiminen! Juuri kun on löytänyt hyvän, niin sitten tuleekin vaikka mutto ja joudut etsimään vieraasta paikasta uuden. Tai ei se kyllä yhtään helpota vaikka paikka olisi tuttu. Kärsin tällä hetkellä suurta pään vaivaa siitä, että joudun etsimään kampaajaa hääkampausta yms varten sulhasen asuinpaikka kunnalta. Kun olisi joku jolta kysyä neuvoa..:s

    VastaaPoista
  2. Itse tykkään siitä, että "saa" vaihtaa kampaajaa suhteellisen usein (noin kerran vuodessa) Uusi kampaaja näkee asiat tuoreesti ja osaa ehdottaa uusia juttuja. Ja jos menee pieleen, niin karvaa se vain on. :D Onnea häiden johdosta! Ja onnea myös kampaajan etsintään. :)

    VastaaPoista